Toiminnanjohtajan laaja tilannekatsaus miesten tilanteesta

Koiralauma pelaa kalenterivuoden viimeisen ottelunsa huomenna lauantaina Kokkolassa. Äijänsuon podcastin innoittamana väliraporttini miesten tilanteesta julkisesti luettavaksi.

Alkusanat

Olisi helppoa sanoa edustusjoukkueen toiminnan olevan kiitettävällä tasolla tällä hetkellä, kun sarjaa pelattuna kaksi kolmasosaa ja sarjan sijoitus toinen. 

Työssäni en voi missään kohtaa olla joukkueen fani ja tarkastella pelkästään nykyhetkeä. Yksittäisiä hyviä kausia voi tulla kenelle vain joukkueelle, joten itse pyrin tarkastelemaan joukkueen suorittamista kolmen tai neljän kauden ajanjaksolla ja miettimään missä halutaan olla seuraavan kahden kolmen vuoden kuluttua. Tottakai tässä pitää pystyä nauttimaan käynnissä olevan kauden onnistumisista ja elämään ihan hetkessäkin. 

Joukkueen nykyhetki 

Koiralauma on edennyt nyt kaksi kolmasosaa runkosarkasta tasaisen kovalla tulostasolla ilman mitään isompia notkahduksia. Joukkue on ollut sitoutunut toimintaamme ja olemme säästyneet kokonaan joukkueen sisäisiltä kriiseiltä. Joulutauolle joukkue lähtee jokatapauksessa sarjan toiselta sijalta. Joukkue on tehnyt tähän mennessä sarjan eniten maaleja, joten pystytään ainakin tuottamaan paikkoja tarpeeksi voittaaksemme otteluita. Tässä kohtaa voi joukkueelle antaa helposti lähes kiitettävän arvosanan. 

Joukkueen kilpailullinen ajanjakso kolmen ja puolen kauden aikana

Runkosarjassa otteluita yhteensä: 96

1. Pisteitä joukkueita kerännyt 176, joka on toiseksi eniten kyseisellä ajanjaksolla vertaillessa muihin sarjan joukkueisiin. 

2. Maaleja joukkue on tehnyt 622, joka on eniten kyseisellä ajanjaksolla vertaillessa muihin sarjan joukkueisiin. 

3. Maaleje joukkue on päästänyt 474, joka on toiseksi vähiten kyseisellä ajanjaksolla vertaillessa muihin sarjan joukkueisiin. 

Joukkue siis on suorittanut todella hyvin runkosarjassa jo pidemmän ajanjakson ajan. Runkosarjan sijoitukset 3, 5 ja 3.

Jatkosarjoissa kyyti on taas ollutkin kylmää. 

2024-2025 Fliigakarsintojen 1.kierros otteluvoitot 0-3

2023-2024 Fliigakarsintojen 1.kierros otteluvoitot 0-3

2022-2023 Fliigakarsintojen 1.kierros otteluvoitot 1-3

-> Toivottavasti joukkue pystyisi ottamaan selkeitä steppejä myös playoff vaiheessa, jonne koiralauma on vahvasti tämän tiedon perusteella tänäkin vuonna pääsemässä. 

Joukkueen taloudellinen kehitys 

Suoraviivaisesti neljän kauden takaiseen joukkueen talous on kehittynyt kausittain niin, että korotus on tulopuolella reilu 50%. Tietysti SalBasta riippumattomastikin syystä myös joukkueen kulut ovat kasvaneet tasaisesti neljän kauden aikana. 

Siitä pystyn olemaan tosi tyytyväinen, että olemme pitkäjänteisesti ja eri toimilla saaneet rakenteet sellaiseksi, jolla on mahdollista vaikka tuplaamaan nykyisen tulorakenteen jollakin aikavälillä. Jos siis meiltä löytyy tarpeeksi osaamista ja tietynlaista hulluutta myös. Rakenteilla tarkoitat seuraavia asioita: 

1. Olemme kehittyneet sen verran yhteistyökumppanimyynnissä, että olemme saaneet verkostoa laajemmaksi ja ennen kaikkea pystyneet huolehtimaan sovituista asioista, vaikka yhteistyökumppanien määrä on kasvanut. 

2. Kausikorttimyyntimme tapa on ollut jo vuosia melko toimiva, mutta tämän päälle pystymme rakentamaan uusia keinoja. Karin Kampus antaa tähän myös lisää mahdollisuuksia. 

3. Katsojakeskiarvomme on noin tuplaantunut. Tästä tietysti iso kiitos käynnissä olevalle ilmaisen otteluiden kokeilulle. Tällä kaudella on katsomossa näkynyt paljon sellaisia ihmisiä, joita ei ole näkynyt aikaisemmin katsomassa otteluitamme. Ilahduttavasti myös perheitä. Olemme siis saaneet paljon enemmän ihmisiä osallistumaan ainakin ensimmäisen kerran tapahtumaamme. Potentiaali lipunmyynnille tulevaisuudessa on selkeästi isompi, kuin esimerkiksi neljä vuotta sitten. 

4. Ottelutapahtumien ulkopuolisia tapahtumia järjestämme tällä hetkellä kaksi, jotka vakiintuneet koko kyseisen ajanjakson ajan joukkueen vuosikelloon. Uusia tapahtumia meidän on tulevaisuudessa mahdollista järjestää tukemaan joukkueen toiminnan kehittämistä. Näissä pitää olla vain hyvinkin tarkka, että myös tuotto on sellainen, mihinkä meidän on järkevää käyttää rajallisia aikaresurssejamme. 

Edustusjoukkueen tulorakenne prosentteina tällä hetkellä: 

•Yhteistyökummpanit 65% 

•Ottelutapahtumat (sisältää myös kausikortit & livelähetykset): 27%

•Ulkopuoliset tapahtumat: 8%

Edustusjoukkueen kauden 2026-2027 rakentamisen ajatus ja tilannekatsaus 

Nyt tosissaan näyttää vahvasti siltä, että joukkue tulee pelaamaan Divarin playoffeissa. Joten ensi kautta rakennetaan tässä kohtaa tietämättä lopullista sarjatasoa. Näin ollaan silti rakennettu jo kolme aikaisempaakin kautta. Mahdolliset playoffit ovat kuitenkin lähtökohtaisesti meidän menorakenteella jokatapauksessa maltillisen plussan tekemistä, eikä tarvitse tässä kohtaa miettiä mahdollisia taloudellisia tappiota kevään otteluista. 

Joukkueen ensi kauden budjetin olemme pystyneet lyömään kiinni jo tässä kohtaa, jossa on pelivaraa molempiin suuntiin eri talousrivillä. Yhteistyökumppanimyynti on lähtenyt mukavasti liikkeelle, kun 61% on jo kunnossa tässä kohtaa hieman kovemmaksi asetetuista tavoitteista.

Miehet pelaavat Karin Kampuksella ensi kauden kaikki kotiottelunsa. Joten meille on ainakin annettu hyvät mahdollisuudet kehittää kausikortti-, lipun- ja oheistuotemyyntiä. Edelleen kaikki on meistä itsestämme kiinni, eikä kukaan tee kehitystyötä puolestamme. 

Valmennus on pääosin jo julkaistuna ja julkaistuista kolme neljäsosaa pysyy samana, joten jonkin näköistä jatkuvuutta toiminnassa. Tietysti uusi päävalmentaja tuo omat vahvuutensa ja ajatuksensa toimintaamme. 

Pelaajasopimuksia julkaistaan tasaisesti vielä käynnissä olevan kauden aikana. Osa jää varmuudella myös käynnissä olevan kauden jälkeiseksi ajaksi, on preseason sen verran pitkä ja pitää olla keinot saada uutisia. Lisäksi ulkopuolelta siirtyvät julkaisemme jokatapauksessa vasta käynnissä olevan kauden päätteeksi. 

Fliigaan jollain aikavälillä 

Kilpaurhelussa mukana olevat tuskin haluavat pelätä kilpailua, joten kyllä meilläkin pitää olla halua jollain aikavälillä pelata korkeimmalla mahdollisella tasolla. 

Runkosarjassa olemme todennetusti olleet jo pidemmän ajanjakson hyviä, mutta playoffeissa seuraavien askelien ottaminen on vielä vaiheessa. Ehkä sitten käynnissä olevalla kaudella tai seuraavalla. Ainakaan seura ei ole aikaisempina kausina estänyt nousuja tai tule tällä kaudella tai myöskään tulevilla kausilla estämään. Olemme viimeisen neljän kauden ajan asettaneet joukkueelle tavoitteeksi playoffit ja näin tulemme jatkossakin tekemään. Mahdollinen nousu tulee sitten kehittyvän toimintamme kautta, eikä tuurilla tai pikavoittoja hakemalla talouden ehdoilla. Mitään painetta nousutavoitteille emme ole antaneet tai tule lähitulevaisuudessa antamaan. 

Nykyinenkin sarjataso antaa nimittäin hyvät mahdollisuudet kehittää joukkueen toimintaa, jos osaamista löytyy. 

Toistelen tätä kausittain aiheesta kysyttäessä: 

1. SalBa ei toimintansa ja taloudellisista rakenteilta häviä ala bottom joukkueille. Täytyy myös huomioida, että Fliiga antaa myös taloudellisia mahdollisuuksia eri tavalla kuin nykyinen sarjataso

2. SalBa ei häviä myöskään olosuhteissa ja meillä on moneen bottom seuraan nähden mahdollisuuksia kehittää ottelutapahtuman toimintoja. Kiitos Rauman Kaupunki. 

3. Pelaajistossa tulisi nousun jälkeen varmuudella muutoksia. Pelin taso ja vaatimustaso nousisivat selkeästi. Toisaalta tähänkin ollaan valmistauduttu jo sen minkä pystymme jo vuosia. Kontaktoimme vuosittain kymmenittäin pelaajia ihan sillä kulmalla, että jos nousisimme, niin meillä olisi suora kontakti ja myöskin kyseiset pelaajat tietävät meidän olleen kiinnostuneita jo alemmallekin sarjatasolla. Toinen konkreettinen valmistautuminen jonkin ajanjakson mahdolliseen nousuun on edustusjoukkueen resurssien panostus Edustus Akatemiaan, josta olemme saaneet ajettua jo tällä kaudella uusia pelaajia edustuksen rosteriin ja näin tulee tapahtumaan varmuudella myös tulevillakin kausilla. Kaikkeen emme pysty mitenkään valmistautua ja se meidän pitää hyväksyä. Meidän pitää myös osata hyväksyä, että ensimmäinen kausi Fliigassa on kenelle tahansa nousijalle isolla todennäköisyydellä tuloksellisesti haastava. Toisaalta Hawks näyttää tällä hetkellä Fliigassa tällekin odottamalle pitkää nenää.

Huomenna vielä pelataan ja sitten on hyvä rauhoittua Joulun viettoon ja toivottaa lukijalle rauhallista Joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta. 

Jatketaan vuodenvaihteen jälkeen kauden huipennusta kohti ja taustalla rakennetaan ensi kautta kovaa vauhtia.

Tekstin kirjoittanut Joni Rokosa, Rauman SalBan toiminnanjohtaja