SalBan toiminnanjohtajan mietteitä seuran tämän hetken tilanteesta

Miesten edustusjoukkue on aloittanut kilpailullisesti ihan hyvin ja ainakin avauskotiotteluun oli ilmaantunut mukava määrä katsojia. Jaakko-Areenaa olemme yrittäneet kehittää vuosittain ja näin teimme tälläkin kaudella. Tästä iso kiitos ElonKuvaukselle ja Jarin Kuvakaupalle.

Uutena toimintona lähetämme kotiottelut ensimmäistä kertaa monikameratuotannolla.

Meillä on nyt laajin taustaryhmä kasassa, mitä minun tiedossani on edellisistä kausista, mahdollistamassa pelaajille hyvän arjen ja ainakin seuraväelle, miksei myös seuraajillemmekin, elämyksiä. Reilun kolmenkymmenen henkilön saaminen mukaan käyttämään omaa vapaa-aikaansa ei ole koskaan itsestäänselvyys. Tässä on kuitenkin monenlaista, mitä pitää hoitaa, että olemme esimerkiksi hyvä yhteistyökumppani meidän tukijoillemme nyt ja jatkossa. Puutteitakin meillä on tottakai ja pyrimme jatkossakin kehittämään toimintoja yhä paremmaksi.

Naisten edustusjoukkue starttasi kautensa kahdella ottelulla viime viikonloppuna. Voitto pitkäaikaisesta kilpakumppanista ja maalin tappio hyvävireiselle joukkueelle ei ole huono kauden aloitus myöskään.

Edustusjoukkueiden yhdistäminen auttoi yhteistyökumppanimäärän kasvuun viime kauteen nähden. Suuri kiitos jo tässä kohtaa pitkäaikaisille ja uusille yhteistyökumppaneille joukkueiden saamasta tuesta. Kausikorttimyynnissä otimme myös selkeän stepin eteenpäin ja myynti oli ensimmäistä kertaa niinkin korkea, kuin 8% koko edustusjoukkueiden tulobudjetista.

Valtakunnallisissa sarjoissa pelaa tällä kaudella kolme juniorijoukkuettamme ja alueellisissa sarjoissa ollaan päästy pelaamaan tai sarjat alkavat lähiaikoina.

Junioripäällikkömme Mikko Immonen on tehnyt ison työn jo tähän mennessä muokatessaan juniorijoukkueiden rakennetta. Osasyynä tähän on koronasta ja muista syistä vähentynyt junioripelaajamäärä. Edelleen täytyy kuitenkin huomioida, että meillä on 26 sarjoihin osallistuvaa joukkuetta, mutta lähitulevaisuuden tavoitteenamme pitää olla entistä laadukkaampi seura, jotta saamme uusia harrastajia ja lopettaneita palaamaan lajimme pariin.

Salibandykouluryhmämme starttaavat lähiviikkoina ja Työvaatetalon Puulaakisarja ensi kuun aikana.

Rakennus Talosaaren maalivahtitalli pyöriin Jani Lahden vetämänä, Syyslomaleirit järjestetään ensi kuussa ja muutenkin haluamme jatkossakin järjestää mahdollisimman paljon hyviä tapahtumia niin seuraväellä kuin myös seuramme ulkopuolisille. SalBa ei ole seurana kuitenkaan pelkästään harjoituksia ja pelejä, vaan paljon muutakin.

Seuraa pitää jatkuvasti pyrkiä kehittämään nykytrendien mukaan ja pyrkiä huomioimaan myös meistä riippumattomat asiat. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta lähiaikoina aletaan jo suunnittelemaan / myymään kauden 2023-2024 asioita seuramme strategiaa hyödyntäen.

Hyvänä esimerkkinä toimii, että tulemme julkaisemaan pitkällä sopimuksella miesten uuden päävalmentajan vielä tämän kalenterivuoden aikana ja muutama pelaajasopimuskin on jo allekirjoitettuna.

Käykäähän katsomassa otteluita, koska Salibandy on parasta paikanpäällä!

-Joni Rokosa, Rauman SalBan toiminnanjohtaja

Jos sinua kiinnostaa yhteistyö Rauman SalBan kanssa tai sinulla on kysyttävää Rauman SalBasta, niin olethan rohkeasti yhteydessä joni.rokosa@salba.fi

Jos taas etsit lapsellesi hyvää harrastusta tai sinulla on kysyttävää SalBan junioritoiminnasta, niin olethan yhteydessä SalBan junioripäällikköön mikko.immonen@salba.fi