Rauman SalBan kotiluolana toimii Jaakko Arena seuraavatkin kaksi kautta. 

Rauman SalBa jatkaa kaudet 2024-2025 & 2025-2026 Jaakko Arenalla. 

Rauman SalBan toiminnanjohtaja Joni Rokosan mietteet jatkosta: 

-SalBan ja Jaakko-Tuotteen yhteistyö on ollut pitkäjänteistä, avointa ja vastuullista, elikkä juurikin seuramme arvojen mukaista. Jaakko Arenaa ollaan kehitetty kaudesta toiseen ja niin ollaan kehittämässä jatkossakin. Iso kiitos tässä kohtaa Rauman kaupungille uudesta pelimatosta ja päätyjen suojaamisesta luoden pelaajille entistä turvallisemman pelitilan. 

Jaakko-Tuote Oy:n toimitusjohtaja Aki Harjunpään mietteet yhteistyön jatkumisesta:

-Jaakko-Tuote Oy:n ja SalBan yhteistyö on jatkunut jo yli vuosikymmenen, ja mielestäni tämä jatkosopimus Jaakko-Arenan puitteissa on siihen ns. luonnollinen jatkumo.

SalBa seurana on kehittynyt ja kasvanut vuosien aikana merkittäväksi toimijaksi omassa lajiyhteisössään. Alkavalla kaudella seura on edustettuna valtakunnallisissa sarjoissa usean eri ikäluokan joukkueiden toimesta. Tämä osaltaan on saanut aikaiseksi positiivisen ilmiön, jossa seuraan on ”imua”. Tätä ilmiötä on hieno päästä todistamaan jatkossakin Jaakko-Arenan merkeissä. 

Haluankin puolestani toivottaa kaikki entiset, nykyiset ja tulevat kannustajat tervetulleiksi Jaakko-Arenan lehtereille, jossa on helppo aistia vahva yhteishenki ja loistava tunnelma. Tervetuloa!