Pääsiäisturnauksen ennakko

Pääsiäisturnauksen ennakkohan on tänäkin vuonna hyvinkin helppo kirjoittaa, kun päättelee joukkueen ilmoittaneen henkilön kaveripiiriä tuntematta ilmoittajia juurikaan. Samoja virheitä ei kuitenkaan tehdä ennakossa, kun viime vuonna, joten Märkäkorvaan ja Spräättiin ei tulla todellakaan luottamaan edellisen vuoden tapaan.. Ennakko on muutenkin kirjoitettu viime yönä, kun muksu piti hereillä ehkäpä tahallaan. Kirjoitusvirheitä on jokunen, mutta virheitä turnaukseen osallistuvat pelaajat tulevat tekemään tuhottomasti enemmän. 

A-Lohkohan on selkeä. 

Lämminkuppi pelailee ilman vaihtopelaajia, mutta kuudella valmentajalla ja voittanee lohkon helposti. 

FB Sikalla on sikana pelaajia käytössään ja varsinkin perjantain pitkän turnauspäivän edetessä tämä on selkeä etulyönti asema, joka kantaa joukkueen lohkon toiseksi. 

Mustalla Sukalla on muistaakseni ainakin yksi ihan pirun hyvä yksilö, joka pelaa vielä täysillä jokaisen sekunnin, niin luottanen hänen ratkovan muutaman tasaisen ottelun Mustan Sukan hyväksi. 

HC Märkäkorvalla olisi potentiaalia olla tässä turnauksessa parempi, mutta vuodesta toiseen todellinen alisuorittaja. Joukkue tulee varmaan tänäkin vuonna pelaamaan viiden ketjun tasaisella rotaatiopeluutuksella voittaen kaksi lohkon jumboa, mutta häviten kolmelle lohkon kärkijengille. Tässä joukkueessa lasketaan vissiin tosi tarkkaan, että yksittäiselle pelaajalle ei saa tulla liikaa osallistumiskustannuksia, koska mikään muu ei voi olla perusteena 25 kenttäpelaajan joukkueelle. Ei nimittäin kenelläkään voi olla noin montaa hyvää kaveria, ettei kenellekään muka voi sanoa joukkueen olevan täynnä.. 

Pulsut repivät ja raastavat. Suoraviivaisesti kohti maalia, mutta en minä näe heillä mitään mahdollisuuksia voittaa tässä turnauksessa kuin yhden ottelun. 

TssKa on lyhenne Taas se sekoilee kaverin autolla, joka viittaa jonkunnäköiseen nuorisoporukkaan, jolla on kaikilla viikset. No on heillä viikset tai ei, niin häviäminenkin voi olla hyvässä porukassa hauskaa. Tätä hauskuutta pääsee tämä joukkue tässä lohkossa kokemaan, koska tuloksena tulee olemaan viisi tappiota, joista neljä selkeillä numeroilla. 

B-lohko on mielestäni myös hyvinkin selkeä. 

FC Etureppu lauleskellen tämän lohkon voittoon. Tämä joukkue on melkoisella todennäköisyydellä sekoitus taitoa ja tunnetta. Jos näistä joku osaa vielä laukoa, niin tulevat voittamaan lohkonsa otteluita selvillä numeroilla. 

HC Benders on isolla todennäköisyydellä joku nelosdirressä pelaava joukkue, joka tulee bussilla turnaukseen ja paheksuu turnauksen rentoa luonnetta. No ei siinä mitään, kun minulla on valta kirjoittaa heidät pihalle turnauksesta viimeistään puolivälierissä ja senhän minä tulen tekemään. Menköön tämä porukka nyt toisena sitten jatkoon, mutta lohkovoittoon en heitä kirjoita. Koittakaa sitten käyttäytyä ja muistakaa että tämä turnaus ei ole mikään NHL tuote. 

Lapijoen Toverit on jokaisen paikalla olevan tyypin ehdoton suosikkijoukkue. Aina niin pirteitä ja mukavia. Toivon koko mustasta sydämestäni, että ovat löytäneet kolme maailman salibandytähteä vahvistamaan jengiä, koska sitä jatkopaikka vaatii. Turnausvoittoon ei riittäisi silti edes Rudd, Galante ja Sikkinenkään, kun runkopelaajien taso on vain pelkästää mukavia ja pirteitä tyyppejä. 

Hohto on salamyhkäinen joukkue, joka ilmoitettiin salatusta numerosta turnaukseen. Kirjoitustavasta voi kuitenkin päätellä, että tässä joukkueessa ei ole TikTok kansaa, vaan polvitukia tulee löytymään useammalta kaverilta. Spräätin ja Lumikin + jotain ollessa niin huonoja, niin hohto tulee menemään lohkon neljäntenä jatkoon. 

Lumikki ja kääpiöt tulevat olemaan uneliailta heti turnauksen alusta. Lystikästä touhua sinäänsä, mutta löytyyhän sieltä maalista yksi jörö. Vilkas nuhanenä toivottavasti on sen verran ujo, että joukkueen viisaana Lumikkina toimiva penkittää hänet heti turnauksen alkajaisiksi. No kyseisen joukkueen turnaus päättyy jokatapauksessa alkulohkoon. 

Spräät on lohkon viimeinen. Tämä on takuu tieto. Joskus tässä jengissä pelasi oikeasti sellaisia ”epis ukkoja”, mutta ne ajat ovat kaukana takanapäin. Tämä joukkue tulee olemaan täysin riippuvainen siitä, että ketkä tulevat katsomaan turnausta ja ketä ei vielä pelaa missään joukkueessa. 

Jumankaude, kun tälläisen ennakon kirjoittamisessa kestää. Kello on puoli kolme ja muksutkin ovat nukkuneet jo tunnin. Meikä vaan kirjoittaa pää jumissa ennakkoa, kun sellainen vissiin pitää olla… 

No puolivälierät ovat jakatapauksessa kolmessa pelissä selkeät, mutta yhdessä joudutaan vetämään rankkarit. 

Lämminkuppi vs Hohto 7-2 

HC Bendes vs Musta Sukka 1-6

HC Etureppu vs HC Märkäkorva 6-2

FB Sika vs Lapijoen Toverit 4-3 RL 

Välierät 

Lämminkuppi vs Musta Sukka 5-3

HC Etureppu vs FB Sika 2-3 

Finaali 

Lämminkuppi vs FB Sika 3-1 

Näin ollen Lämminkuppi vie turnauksen jälleen nimiinsä ja Tuomohan tulee tämän kertomaan monena eri kertana seuraavan 12kk aikana. Pokaalia noutaessa Jere ehdottaa neljännen kerran, että eikös viime vuoden voittajan pitäisi saada ilmainen osallistuminen seuraavana vuotena saaden aina saman vastauksen.. Mietitään tätä, vaikka mielessämme tiedämme ottavamme satavarmasti rahat pois myös heiltä ensikin vuonna. 

Tosissaan vedetääs hyvä turnee ja hauska tapahtuma. Ottakaa paljon rahaa mukaan ja ostakaa buffetti tyhjäksi. Näin ollen tuette hyvää tarkoitusta, elikkä miesten kauden joukkueemme päätösreissua.