Miesten edustusjoukkueen ensimmäiset viisi pelaajasopimusta kaudelle 2022-2023

Rauman SalBan miesten edustusjoukkueen kauden 2022-2023 ensimmäiset viisi julkaistavaa sopimusta ovat Jani Lahti, Valtteri Pihkoluoma, Jesse Nurmi, Jonne Aaltonen ja Roope Osmonen. 

Viime kaudella ykkösmaalivahdin pestiä kunnioitettavasti hoitanut 27-vuotias Jani Lahti jatkaa tarjoten joukkueelle mahdollisuuden hyvään tulokseen pelistä toiseen. Janin torjuntaprosentti 78,33 oli viime kaudella neljänneksi paras vähintään saman verran otteluita pelanneista maalivahdeista. 

20-vuotias maalivahti Valtteri Pihkoluoma kirjoitti ensimmäistä kertaa miesten edustusjoukkueen sopimuksen. Valtteri on torjunut tällä kaudella miesten kakkosjoukkueessa ja P21 joukkueessamme. 

Seuraava kolmikko on kantanut koirapaitaa jo usean kauden ajan nuoresta iästä huolimatta. 

Nopea 22-vuotias Jesse Nurmi pelasi viime kaudella hyökkääjän tontilla kelpo kauden tehojenkin valossa, kun 23otteluun syntyi viisitoista maalia ja yhdeksän syöttöä. Osumatarkkuutta kun saadaan kehitettyä täydestä vauhdista, niin 30maalia on hyvinkin mahdollinen. 

Hyvän pelikäsityksen omaava 21-vuotias Jonne Aaltonen pelasi varsinkin loppukaudesta erinomaisesti kärkiketjujen puolustajana tehden itse neljä maalia ja syöttäen kaksitoista. 

21-vuotias Roope Osmosen laukaus on kadehdittava, mutta ennen kaikkea tunnollisuus harjoitteluun ja puolustamiseen tekevät Roopesta valmentajan luottopelaajan. Roope tehtaili viime kaudella 22ottelussa kuusi maalia ja tarjoili yhden syöttöpisteen. 

Ensi viikon aikana julkaistaan seuraavat viisi kauden 2022-2023 pelaajasopimusta. 

#Oxdog #Divari #MiehetEdustus