Miesten edustusjoukkueelle viisi uutta sopimuspelaajaa

Miesten edustusjoukkueen seuraavat viisi sopimuspelaajaa ovat Akseli Härkönen, Joona Peura, Juho Harjunpää, Lari Lahti ja Mikael Niemi. 

23-vuotias Akseli Härkönen aloittaa kolmannen kautensa koirapaidassa. Puolustajana tai sentterinä pelaava Härkönen pelasi viime kaudella kaksikymmentäneljä ottelua tehden kahdeksan tehopistettä. Akseli on pelifiksu pelaaja, jolla on taitavat ”lapaset” ja työmoraalista onnistumiset eivät tule alkavallakaan kaudella jäämään kiinni. 

Vasta 16-vuotias KaPa-65 kasvatti Joona Peura kirjoitti ensimmäisen aikuisjoukkueen pelaajasopimuksensa. Rightin puolelta laukova, taitava ja urheilullinen nuorimies, jolle meille on suuri vastuu seurana tarjota laadukas arki kehittyä pelaajana. 

Tämän kuun lopussa 18-vuotta täyttävä Juho Harjunpää allekirjoitti vuoden sopimuksen. Juho on seuramme oma kasvatti, jolla on kovat tavoitteet lajissamme. Juho pelasi viime kaudella SBS Wirmon B-pojissa voittaen SM-hopeaa. Hyvä kesä alle, niin miesten pääsarjassakin tulee varmuudella minuutteja. 

30-vuotias Lari Lahti on Kalannin lahja raumalaiselle salibandylle. Viime kaudella jäi viimeiset kymmenen ottelua välistä loukkaantumisen vuoksi, mutta vajaa viikko sitten suoritetut testit kertovat Larin olevan kovassa kunnossa. Laria voi peluuttaa niin puolustajana, kuin myös hyökkääjänä. Toivomuksena ehjä kesä, niin johtava pallollinen pelaaja kyseessä. 

Mikael Niemen viime kausi meni pääosin miesten 2-joukkueemme johtavana pelaajana toimiessa. Mikael ei pidä koskaan itsestään ääntä ja valmennus pystyy luottamaan aina, että ”Miksu” tekee jokaisen yksittäisen harjoituksen jokaisessa osiossa kaikkensa. 

Huomenna julkaistaan rightin puolen pelaaja, joka on tottunut heiluttamaan verkkoa pääsarjoissa silleen tasaisesti tai ainakin tähän mennessä tilastoista löytyy reilu 100 maalia ja sit reilu 200 tehoa. 

#Oxdog #Edustusjoukkueet #Divari