SalBa B Kausikatsaus 2016 - 2017: Kehäraakkeja ja kuninkaita

Share |
27.04.2017

SalBan B-juniorit lähtivät kauteen 16-17 todella kovilla odotuksilla. Joukkue oli päättänyt kauden aloituspalaverissa, että valtakunnallinen sarjataso on minimitavoite. Tässä tapauksessa se tarkoitti SM-sarjaa tai 1.divisioonaa. Pitkä aika oli kulunut siitä kuin viimeksi näin iskukykyinen juniorilauma oli nähty Kauppiksella.


SM_Paminne.jpgKuva:Tapio

Yksi peli kaiken muuttaa voi tai tarkemmin sanottuna yksi 20-minuuttinen. SalBan kohtaloksi muodostui suurelle yleisölle tuntemattomampi miehen alku nimeltä S. Paulaharju. Paulaharju latoi viimeisen kakskymppisen aikana pallon neljästi SalBan verkkoon ja johdatti M-Teamin tärkeään voittoon Sm-karsintojen 2.vaiheessa. Nuori koiralauma ei tästä enään toipunut ja tukkapöllyä tuli myöskin Tiikereiltä ja se oli viimeinen naula arkkuun. Ensimmäinen tunne oli epäusko. Ei pelaajat, valmentajat, toimihenkilöt ja taustajoukot voineet uskoa, että tässä kävi nyt näin. Tavoite ei täyttynyt ja tottakai se iski lujaa koko joukkueeseen. Mutta kukapa olisi uskonut, että tästä alkoi käsittämättömän hieno kasvutarina.

Muutaman päivän joukkue sai rauhassa toipua shokkitilasta. Tiedettiin, että takaportti on meille vielä avoinna ja meillä oli kaikki eväät edelleen lunastaa paikka play-off karsinnoissa. Pojat olivat keskenään päättäneet, että kausi oli kaikkea muuta kuin ohi.

Eliittisarjan karsinnat klaarattiin vähintääkin vakuuttavasti. Eliittisarjassa taso oli jo huomattavasti kovempi, mutta SalBa selvitti tiensä sarjan voittajana kohti karsintoja.

Play-off karsinnoissa tiedettiin, että nyt pitää pystyä huippusuoritukseen mikäli haluttiin kauden jatkuvan. Säännöt oli selvät, 8 joukkuetta ja vain yhdelle oli jatkopaikka tarjolla. B-pojat selvittivät hienosti nämäkin matsit ja huima voittoputki sai jatkoa. Varsinkin voitto LNM:stä oli sykähdyttävä, jolloin SalBa oli jo 1-4 tappioasemassa 10 min ennen loppua ja tiedettiin, että tasapelilläkin kausi päättyisi. Päävalmentaja Tero Lahti keitti vielä viimeiset käärmesopat ja uskoi loppuun asti, että homma vielä kotiin käännetään. Vuoden junioriksikin kruunattu Jesse Nurmi aloitti ja lopetti SalBan aivan käsittämättömän nousun iskemällä 39 sekuntia ennen loppua raumalaiset 5-4 voittoon. Vertti Huovilainen pelasi maalillaan huippuottelun ja saalisti muun muassa syöttöpisteen joukkueen 3-4 kavennusosumaan. Uskomaton temppu koko joukkueelta!

B_25.jpgKuva:Tapio

Viimeiseissä ottelussa kohdattiin toisen lohkon voittoja Imatran Voima. Peli oli tarkkaa puolin ja toisin. Ottelun kaikki maalit tulivat ekan 20-minuuttisen aikana ja sen jälkeen niitä ei enään nähty. SalBa otti komennon jo minuutin kohdalla eikä päästänyt kaveria enään tasoihin. Ansaittu 3-1 voitto ja sen myötä myös uudelleen asetettu tavoite saavutettiin. Alkukauden kompastelusta ei ollut tietoakaan vaan se oli tyystin unohdettu.

Play-off karsintojen viimeisessä vaiheessa vastaan asettui divarin voittaja Nokian KrP. Nokialaiset olivat pelanneet upean kauden divarissa ja tiedettiin, että kaveri on kotikentällään Raholassa parhaimmillaan. Tarjosimme kelpo vastuksen, mutta KrP:n rutiinitaso oli yksinkertaisesti liian korkealla tasolla. Peli oli eittämättä yksi kauden raastavimmista ja se näkyi myös pelaajien kasvoilta. Kaikkemme annettiin mitä annettavissa oli ja enempää ei voi pyytää. Allekirjoittaneen täytyy myöntää olleensa jopa liikuttuneessa tilassa ottelun päätyttyä. Niin isolla sydämellä jokainen pelaaja kentällä taisteli.

 

IMG_0545.JPGKuva:Tapio

Joukkueen viimeinen ristiretki oli Tampereen Floorball Tournament. Turnaukseen lähdettiin kahdella joukkueella, joukkueet olivat SalBa Blue ja SalBa White. Kausi sai arvoisensa päätöksen, kun Raumalle matkasi kaksi mitallia. White nappasi hopeaa ja Blue pronssia. Molemmilta joukkueilta hieno suoritus jälleen kerran. Bluen pelejä läheltä seuranneena haluan vielä antaa erityiskiitokset Bluen pelaajille loistavasta suorituksesta.

White_pokaali.jpgKuva:Rami

Yhdessä päävalmentaja Tero Lahden kanssa saimme tunnustusta vuoden valmentajina, mutta ilman mahtavia pelaajia tämä ei olisi ikinä ollut mahdollista. Mainittakoon, että B-juniorit kärsivät vain 4 tappiota koko kauden aikana ja mukaan mahtuu myös hurja 25 ottelun voittoputki. Haluaisinkin tässä yhteydessä sanoa, että palkinto kuuluu koko joukkueelle, nöyrä kiitos valmennusjohdon puolesta. Joukkueen toimihenkilöille erityismaininta kaudesta, loistava ryhmä ammattilaisia! Viimeisimpinä mutta ei todellakaan vähäisimpinä haluan kiittää kaikkia vanhempia, jotka olette kannustaneet poikia läpi kauden, kiitos!

Valmennus.JPG

Kuva:Tapio

Huikea porukka ja huikeita tulevaisuuden pelaajia. Olen etuoikeutettu, että saan myös ensi kaudella valmentaa nimenomaan tätä pentuetta. Muutama viikko ollaan vielä kuninkaita, jonka jälkeen työ jatkuu. Hyvää kevättä!

 

Tekstit - Tsaari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

23.10.2017Naisille toisesta turnauksesta voitto ja kauden ensimmäinen tappio
22.10.2017SalBalle 5 - 1 tappio Classic-pelissä - Seppinen: Ensi sunnuntaina kotona täytyy voittaa!
21.10.2017Sunnuntaina jatketaan haastamista - SalBa kohtaa Classicin Tampereella!
19.10.2017Tiukka vääntö päättyi Oilersin täpärään 6 - 5 -voittoon SalBasta
18.10.2017SalBa ei tunge päätä pensaaseen - Torstaina haastetaan Oilers!
18.10.2017Pauliina Nordberg oli pitämässä Hyvinvointiluennon.
16.10.2017Raumalla käytiin kova kamppailu - SalBa - LASB -ottelu päättyi lukemiin 4 - 7
14.10.2017SalBa jatkaa hyvällä fiiliksellä tauon jälkeen SalBa - LASB -otteluun
07.10.2017Naiset voittoihin ensimmäisessä turnauksessa.
26.09.2017Joulukuussa jäähallissa pelattavan juhlaottelun liput nyt myynnissä!

Siirry arkistoon »