SalBan SUPERsunnuntaissa SB Hirvensalo kaatui lukemin 10-5

09.03.2020

Runkosarjan viimeinen kotiottelu SalBan SUPERsunnuntaissa tarjosi hienoa katsottavaa koiralauman kannattajille, kun SB Hirvensalo kaatui lukemin 10-5 (3-1, 4-1, 3-3).

-Tapettiin se vastustajan tapa lähteä pelaamaan jo keskialueelta. Tiedettiin, että ne tulee meidän vasemman kautta sisään ja taskussa vaihtuu äijä koko ajan. Koukattiin se ja otettiin pallo pois, lukuun ottamatta kahta ekaa vaihtoa. Sen jälkeen se homma oli aika selvää meille, avaa SalBan päävalmentaja Jani Rajala erinomaisen pelin jälkeen.

Ottelun alun lievän kankeuden jälkeen pääsee koiralauma vauhtiin, tehden aloituserässä kolme hienoa maalia, kotiyleisön hurratessa lehterillä. SB Hirvensalon ensimmäisen erän ainoa maali syntyy ylivoimalla erän lopulla ja toiseen erään lähdetään kahden maalin erolla. Yhtenäisesti pelaava SalBa hallitsee myös toisen erän, lahjoittaen vierasjoukkueelle heidän erän ainoaksi jäävän maalinsa, hetkellisen herpaantumisen johdosta. Toisen erän lopussa SalBa sinetöi vierasjoukkueen kohtalon ja kolmanteen erään lähdetään huikean viiden maalin erolla. SB Hirvensalo käyttää kolmannessa erässä vielä aikalisänsä, sekä ottaa ajoittain kuudennen kenttäpelaajan maalivahdin tilalle, mutta edes nämä toimenpiteet eivät auta heitä kirimään eroa umpeen. Ottelu päättyy koiralaumalle hienoihin lukemiin 10-5.

-Oli kyllä todella hyvä peli. Pelattiin kauden ehjin kuusikymmentä minuuttia. Jokaisella oli tieto siitä, miten pelataan ja tulos oli sen mukainen, Rajala summaa joukkueestaan ylpeänä.

Ottelun nälkäisimpänä pelaajana palkittiin pelissä loistavasti koiralauman maalitilaston avannut Jesse Aalto (3+0). Muita sinivalkoisia maalintekijöitä olivat Veli Peltonen (2+2), Janne Hyvönen (1+2), Mikko Viitanen (1+0), Joonas Tommila (1+1), Petteri Salonen (1+0) ja Miika Tuominen (1+0).

Katso ottelun kaikki tilastot täältä!

Seuraavan kerran koiralauma on vauhdissa tämän viikon perjantaina, kun runkosarjan viimeinen ottelu vie Ruoskan vieraaksi SB-Areenalle Turkuun. Pysy kuulolla!

13.03.2020RAUMAN SALBA RY TIEDOTE 13.3.2020
10.03.2020Kesäsäbäkoulun ilmoittautuminen käyntiin!
07.01.2020Rauman SalBan salibandyarpa palkintojen voittotaulukko
09.03.2020SalBan SUPERsunnuntaissa SB Hirvensalo kaatui lukemin 10-5
09.03.2020SalBa-arpajaisten voittajat
07.03.2020SB Hirvensalo saapuu miesten edustuksen vieraaksi SalBan SUPERsunnuntaihin
02.03.2020Pisteet jäivät sunnuntaina Saloon tiukoin lukemin 10-9
29.02.2020Sunnuntaina pelataan runkosarjan toiseksi viimeinen vierasottelu Salossa
23.02.2020SalBa ryöväsi pisteet mukaansa Eurasta lukemin 8-11
21.02.2020Lauantaina koiralauma vierailee Karhukoplan kotikentällä

Siirry arkistoon »