SalBa saa lauantaina vieraita Kirkkonummelta

Share |
01.02.2019

Huomenna lauantaina koiralauman vieraaksi Meidän Kauppikselle saapuu Helsingin seudulta Kirkkonummi Rangers. Viimeksi joukkueiden kohdatessa syyskaudella piti Rangers pisteet kotona Kirkkonummella, mutta koiralauma suuntaa siitä piittaamatta viikonlopun otteluun määrätietoisesti voittamaan.

-Kuten viime viikonloppuna kapteenin kanssa joukkueelle pukkarissa puhuttiin, niin jokaiseen peliin lähdetään voittamaan ja valmistautuminen on sen mukaista, kertoo joukkueen päävalmentaja Juha Teikari valmistautumisesta tulevan viikonlopun peliin. 

Kulunut viikko on ollut harjoitusten osalta joukkueelle haasteellinen. Suhteellisen hyvin talven kausitaudeilta säästynyt joukkue on harjoitellut tavallista pienemmällä porukalla, tautien saadessa kiinni osan joukkueen pelaajista. Valmennus kuitenkin uskoo vahvasti pelaajien parantuvan tulevan viikonlopun kotipeliin ja olemaan valmiita antamaan kaikkensa kentällä.

-Ollaan tällä viikolla harjoiteltu tavallista pienemmän porukan kanssa sairasteluista johtuen. Viikonlopuksi saadaan varmasti jätkät kuntoon ja kentälle, Teikari toteaa.

SalBa – Rangers huomenna Lauantaina klo 17.00

Ottelun tilastoseurannan ja joukkueiden kokoonpanot löydät pelipäivänä täältä!

Nähdään lauantaina

Minun, Sinun, MEIDÄN Kauppiksella!

Ps. lipunmyynti aukeaa 16.00

22.04.2019Kausikorttikamppanja käyntiin! Tilaa omasi!
18.04.2019Rauman SalBan joukkueet kaudelle 2019-2020
17.04.2019Rauman SalBa yhdellä joukkueella miesten 2.divisioonaan
16.04.2019Pääsiäisturnauksen otteluohjelma
08.04.2019Tomi Lahti tekee paluun SalBa-paitaan
20.03.2019Pääsiäisturnauksen ilmoittautuminen käyntiin
08.03.2019Toiminnanjohtaja Mika Puhakka siirtyy toisiin tehtäviin
08.03.2019Jani Rajalasta SalBan päävalmentaja, Jussi-Pekka Peltola palaa penkin taakse
05.03.2019Katseet kohti uutta - kasassa sopimukset 15 pelaajan kanssa
04.03.2019Divarikauden 2018-2019 yhteenveto

Siirry arkistoon »