Rauman SalBan ja Petri Seppisen tiet eroavat

Share |
14.01.2019

Rauman SalBa on päätynyt purkamaan miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Petri Seppisen sopimuksen. Keväällä 2016 koiralauman ruoriin tarttunut Seppinen valmensi joukkuetta kahdella Salibandyliiga-kaudella sekä kuluneen syyskauden Divarissa.

Keskustelimme pitkään seurajohdon kanssa asiasta ja tulimme siihen lopputulokseen, että tämä ratkaisu on tässä kohtaa paras kaikille osapuolille. Urheilullinen menestys ei ole ollut sitä, mitä olemme hakeneet. Joukkue asetti kesällä tavoitteen olla pudotuspeleissä, mutta nyt olemme vajonneet sarjataulukon hännille, Rauman SalBan edustuksen manageri Mika Puhakka kertoo.

Seurajohto on antanut täyden tukensa päävalmentajalle. Palavereja on pidetty ja annettu työrauha, mutta loppujen lopuksi kaiken ratkaisee se, minkälaisen urheilullisen menestyksen joukkue pystyy saavuttamaan.

Seurajohto teki lopullisen päätöksensä lauantai-iltana, jonka jälkeen asiasta ilmoitettiin Seppiselle.

Seppinen on tehnyt nämä vuodet hyvää työtä. Tästä yksi hyvä esimerkki on etenkin omien junioreiden nostaminen miesten peleihin. Hän ei siis missään nimessä ole syypää tämän kauden huonoon menestykseen, vaan sille on useampia eri syitä, Puhakka muistuttaa.

Tällä ratkaisulla haemme nyt uutta virtaa ja herätystä joukkueelle. Jotain radikaaleja ratkaisuja on tehtävä, sillä haluamme taistella edelleen täysillä sarjapaikan säilymisen puolesta.

Seppinen valmensi SalBaa vielä lauantain kotiottelussa FBC Turkua vastaan, mutta ei ollut mukana enää sunnuntain M-Team -vierasottelussa.

Raumalaiset jatkavat kauttaan nyt Jani Rajalan ja Roope Aholan valmennuksessa. Tarkoitus on kuitenkin löytää uusi päävalmentaja lähiaikoina.

Kun päädyimme tähän nyt tehtyyn ratkaisuun, aloitimme välittömästi uuden päävalmentajan kartoittamisen. Tähän aikaan kaudesta potentiaalisia vaihtoehtoja ei tietenkään ole jonoksi asti tarjolla. Haemme pikaisesti mahdollisimman hyvää ratkaisua, Puhakka sanoo.

Haluamme koko seuran puolesta kiittää Seppistä yhteisestä ajasta ja toivottaa hänelle menestystä tulevaisuuteen. Olemme menneet monessa asiassa hyvällä tavalla eteenpäin hänen aikanaan.

SalBa kohtaa Nurmon Jymyn sunnuntaina 20.1. kotonaan Rauman Kauppiksella.

18.05.2019Tuominen ja Salonen uudet miesten edustusjoukkueen sopimuspelaajat.
10.05.2019Seuramme edustusjoukkueiden tilannekatsaus
09.05.2019Rauman SalBa järjestää ota kaverisi kokeilemaan lajiamme viikot ensi ja sitä seuraavalla viikolla.
08.05.20192019-2020 Säästöpankin Salibandykoulun ilmoittautuminen on käynnissä
08.05.2019Rauman SalBa järjestää avoimen kesäleiri 07-09 -syntyneille 11-13.6
07.05.2019Veli Peltonen ja Mikko Viitanen jatkavat Rauman SalBassa myös kaudella 2019-2020.
01.05.2019Ville-Petteri Lilja jatkaa vuoden sopimuksella Rauman SalBassa
29.04.2019Ensimmäinen Rauma Cup pelataan lauantaina 25.5.2019
24.04.2019Kauden 2018-2019 päätöstilaisuuden palkitut
22.04.2019Kausikorttikamppanja käyntiin! Tilaa omasi!

Siirry arkistoon »