SalBa pelaa syyskauden viimeisen ottelun lauantaina Vantaalla

Share |
14.12.2018

Tulevana lauantaina Rauman SalBa kohtaa Tikkurilan Tiikerit jouluisissa tunnelmissa Tikkurilan urheilutalolla, Vantaalla. Kauden kolmanteentoista peliin lähdetään sinnikkäästi hakemaan voittoa, kauden haasteellisesta alusta huolimatta.

Viimeksi koiralauma oli vauhdissa noin kolme viikkoa sitten. Nyt ovat joukkueen pelaajat päässeet ajan kanssa lepäämään, harjoittelemaan ja miettimään, mitkä seikat kauden aikana ovat olleet osallisena kauden heikkoon tulokseen. Sinnikkyyttä ja tarmoa ei tältä porukalta puutu ja lannistumisesta ei ole tietoakaan. Edelleen tavoitellaan parasta mahdollista tulosta ja töitä sen eteen tehdään taukoamatta!

-Nyt on huilattu, palaveerattu ja treenattu kovaa. Ei meillä hirveästi ole mahdollisuuksia tehdä muutoksia. On pyritty parantamaan niitä asioita, missä meidän pitäisi olla hyviä ja myös niitä, missä ei nyt oikein olla onnistuttu, kertoo SalBan päävalmentaja Petri Seppinen.

Tuleva vieraspeli on syyskauden viimeinen. Tiikerit ovat ainoa joukkue, jota koiralauma ei vielä tällä kaudella ole kohdannut. Sarjataulukon yhdettätoista sijaa pitävät Tikkurilan Tiikerit pelaavat toista kauttaan divarissa ja tarjoavat varmasti hyvän ja varteenotettavan vastuksen vuoden viimeisessä pelissä. 

-Tiikerit on kova joukkue. Varsinkin hyökkäyssuunta on tehokas ja siihen meidän täytyy pystyä lauantaina puolustuspelillä vastaamaan. Tähän mennessä ei olla kyetty tekemään maaleja vielä niin suuria määriä, että voitaisiin peliä niiden varaan laittaa, vaikkakin kyllähän se ketsuppipullokin jossain vaiheessa rävähtää auki, Seppinen avaa tulevan vieraspelin asetelmia.

Tiikerit – SalBa lauantaina 15.12 klo 17.00. Ottelun tilastoseurannan ja kokoonpanot löydät pelipäivänä täältä.

17.01.2019Juha Teikari palaa SalBan edustuksen valmennukseen
17.01.2019Kaikille avoin urheilulomaleiri 19.-21.2.2019
14.01.2019Rauman SalBan ja Petri Seppisen tiet eroavat
13.01.2019Pisteet jäivät Helsinkiin - koiralauma hävisi niukasti lukemin 5-4
12.01.2019Viimeisen erän hurja nousu ei riittänyt pisteisiin - FBC Turku vei voiton lukemin 4-5
11.01.2019Tuplapeliviikonloppuun suunnataan valmiina ja voitonjanoisena
05.01.2019Vuoden ensimmäinen peli toi mukanaan kauan odotetun voiton - ÅIF kaatui lukemin 5-8!
04.01.2019Vuoden ensimmäinen peli pelataan lauantaina Sipoossa
15.12.2018SalBan syyskauden viimeinen ottelu päättyi lukemiin 8-6
14.12.2018SalBa pelaa syyskauden viimeisen ottelun lauantaina Vantaalla

Siirry arkistoon »