Kirkkonummi ei ollut antelias, Rangers jyräsi SalBan lukemin 11-3

Share |
04.11.2018

Sunnuntain myöhäinen ja tunteikas ottelu päättyi Rangersin voittoon lukemin 11-3 (1-1,6-0,4-2). Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen toisessa erässä ero kasvaa isäntäjoukkueeseen niin suureksi, että valitettavasti edes kolmannessa erässä yritetty eron kurominen ei tilannetta valitettavasti enää kykene pelastamaan. Pisteitä kuitenkin pelaajille kertyi pistepörssiin: Eemeli Mustamäki 1+0, Jesse Nurmi 0+1, Veli Peltonen 2+0, Jussi Töyrylä 0+1 ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä Joni Peltola 0+1.

-Ei me kyllä tänään tehty töitä silleen, mitä on aikaisemmin tehty. En pysty sanomaan, et mistä se sitten johtuu. Kieltämättä tollanen tulos vetää hiljaiseksi. Ensimmäisessä erässä oltiin ihan ok mukana, mutta toisessa erässä repes tilanne ihan täysin. Otettiin todella paljon tyhmiä jäähyjä ja vaikeutettiin sillä meidän omaa pelaamista. Toisen erän jälkeen oli selvää, että kolmas erä tulis olemaan aikamoista pelailua, avaa SalBan päävalmentaja Petri Seppinen mykistyneenä peliä ottelun jälkeen.

Ensimmäinen erä lähtee vauhdikkaasti käyntiin pallon kulkien pelaajalta toiselle aloituksen jälkeen. Ajassa 4:10 Rangers avaa ottelun maalitilaston tarjoilemalla pallon koiralauman verkkoon Teppo Salon toimesta. Tämä toimii koiralaumalle herättävänä tekijänä petrata omaa peliään ja ajassa 16:26 Eemeli Mustamäki tarjoilee vastavuoroisesti pallon vastustajan maaliin Jesse Nurmen syötöstä. Koiralauman aloittava maalivahti Aleksei Kohtala saa kotijoukkueen ensimmäistä maalia lukuun ottamatta pallon pidettyä pois omasta verkosta ja torjuntoja ensimmäisen erän loppuun mennessä kertyy 7, kun tilanne erän päätyttyä on 1-1.

Toiseen erään lähdetään tasatilanteesta, jota ei kauaa kestä Rangerssin Erik Heleniuksen iskiessä pallon koiralauman maaliin ajassa 25:14 nostaen Rangerssin täten johtoon. Tästä voimaantuneena isäntäjoukkueen Samu Andersson nostaa eroa SalBaan entisestään vain puolta minuuttia myöhemmin iskien pallon koiralauman verkkoon ajassa 25:51. Rangerssin Heleniuksella vauhtia riittää ja hän tekee toisen maalinsa koiralauman maaliin ylivoimatilanteessa ajassa 29:27 jonka jälkeen SalBa käyttää aikalisänsä hioakseen huonosti alkaneen erän taktiikkaa ja päästäkseen peliin takaisin mukaan. Aikalisän jälkeen alkaa peli jälleen rullaamaan, kunnes ajassa 34:11 Helenius käyttää jälleen kotijoukkueen ylivoiman hyödyksi ja tarjoilee kolmannen kerran pallon koiralauman verkkoon nostaen eron Rangerssin ja SalBan välillä lukemiin 5-1. Tunteet alkavat käymään kuumana molemmissa joukkueissa ja rangaistusminuutteja satelee molemmin puolin kenttää. Rangers käyttää taidokkaasti ylivoimatilanteensa hyödykseen Salon voimin kahdesti toisessa erässä, ensin ajassa 38:20 ja vain reilua minuuttia myöhemmin ajassa 39:33. Toisen erän päätteeksi SalBa vaihtaa maalivahtinsa Juha Keskitaloon yrittäen tällä liikkeellä saada koiralaumaa herätettyä takaisin peliin mukaan.

-Aikalisällä ei ollut mitään näkyvää vaikutusta. Lähinnä sitä asennetta peräänkuulutettiin, et miten tullaan puolustamaan ja miten me autetaan kaveria. Eipä se tänään auttanut, selventää Seppinen aikalisän tapahtumia.

Kolmas erä alkaa surullisin lukemin 7-1 ja SalBan kovasta vastustuksesta huolimatta Rangers nostaa eroa SalBaan Salon voimin neljännen kerran rangaistuslaukauksen osuessa suoraan koiralauman verkkoon ajassa 49:20. Vain päälle viittätoista sekuntia myöhemmin Jari Koskinen päättää pistää panoksensa peliin nostaen eroa vielä entisestään saaden pelin tilanteeseen 9-1, jonka jälkeen Salo iskee vielä ajassa 50:22 ottelun viidennen maalinsa koiralauman verkkoon nostaen Rangerssin maalisaldon kaksinumeroiseen lukuun 10. SalBan kapteeni Veli Peltonen saa tarjoiluista tarpeekseen ja päättää antaa isäntien maistaa omaa lääkettään tarjoillessaan pallon vastavuoroisesti kovalla työllä Rangerssin verkkoon ajassa 55:10, Jussi Töyrylän avustamana. SalBa ottaa pelin lopulla maalivahdin ajoittain pois maalilta saadakseen kentälle kuudennen kenttäpelaajan pistämään kampoihin Rangerssille ja kuroakseen eroa umpeen. Valitettavasti tästäkin yrityksestä huolimatta Rangers pistää koiralaumalle vastaan ja SalBa ei saa hyödynnettyä taktiikkaansa vai ylivoimaansa tarpeeksi tehokkaasti. Ajassa 59:21 Rangerssin Mikko Ollikainen saa hyödynnettyä SalBan taktiikan aukon ja saa pallon koiralauman maaliin Rangerssin pelatessa alivoimalla. Tästä sisuuntunut koiralauma kokoaa joukkonsa viimeiseen hyökkäykseen ja vain kymmentä sekuntia myöhemmin Veli Peltonen laukoo pallon isäntäjoukkueen maaliin Joni Peltolan avustamana, ajassa 59:37 tehden pelin viimeisen maalin ja päättäen pelin viimein lukemiin 11-3.

-Tä oli nyt monen tiukan tappion jälkeen sellainen ryvetys, et toivottavasti tä toimii nyt oikeanlaisena herätyskellona kaikille meistä. Täytyy oikeasti ruveta tapahtumaan, lisää Seppinen loppuun.

Katso ottelun kaikki tilastot täältä.

Seuraavan kerran koiralauma pelaa Meidän Kauppiksella ensi viikonloppuna. SalBan vieraaksi saapuu lauantaina 10.11 klo 13.00 Ev Akatemia ja sunnuntaina 11.11 klo 17.00 isännöidään lappeenrantalaista NST:tä.

19.11.2018Perinteinen SalBa -päivä lauantaina 24.11.2018 - tule tutustumaan seuramme toimintaan!
11.11.2018Peli jumissa - SalBa hävisi NST:lle 2-6
10.11.2018Kova työ ei vieläkään tuottanut tulosta - SalBa taipui EV Akatemialle 4-7
09.11.2018Isänpäiväviikonloppuna pelataan tuplasti!
09.11.2018Antti Keskitalo palaa edustusmiehistöön viikonlopun tuplaan
04.11.2018Kirkkonummi ei ollut antelias, Rangers jyräsi SalBan lukemin 11-3
03.11.2018Kirkkonummelle suunnataan nälkäisenä ja tuplapeliviikonlopusta viisastuneena!
28.10.2018Sunnuntaina koiralauma koki karvaan tappion O2-Jyväskylälle lukemin 3-6
27.10.2018Koiralauma jäi näkemään nälkää - Josba vei voiton viimein rangaistuslaukauksissa 5 - 6
26.10.2018Tuplapeliviikonloppu tuo Meidän Kauppikselle vilskettä ja vilinää!

Siirry arkistoon »