Sunnuntain SalBa - Oilers -ottelussa nähdään taisteleva koiralauma!

Share |
19.01.2018

Tulevana sunnuntaina 21.1. koiralauma jatkaa kauttaan kotona, kun Meidän Kauppiksella pelataan SalBa – Oilers -ottelu. Joukkueesta Tomi Lahti kertoo, että vuoden takkuinen aloitus jäi hieman harmittamaan, mutta sen ei anneta nyt hidastaa.

- Pyritään saamaan mahdollisimman hyvät treenit alle ja lähdetään pelaamaan parempaa peliä. Vähän jäi huono maku suuhun koko joukkueelle viime viikonlopusta, Lahti kertoo.

Viimeksi Oilersin ja SalBan kohdatessa SalBa hävisi täpärästi Oilersille luvuin 6 – 5. Lahden mukaan koiralaumalla on luotto siihen, että kurssi pystytään kääntämään.

- Siinäkin nähtiin se, että hyvällä pelillä pystytään haastamaan Oilers. Kaikkemme jätetään sunnuntaina kentälle ja katsotaan pelin jälkeen mihin se riittää. Voittoa tietenkin lähdetään hakemaan, Lahti sanoo.

SalBa on joutunut kuluvalla kaudella järjestelemään rivejään uusiksi, kun pelaajia on tippunut kokoonpanosta esimerkiksi loukkaantumisten vuoksi. Lahden mukaan loukkaantumisten taakse ei kuitenkaan voi paeta.

- Joukkueurheiluun kuuluu se, että loukkaantumisia ja sairastumisia tulee. Vaikeat hetket pitää yrittää kääntää voimavaraksi niin, että niistä saadaan revittyä voimaa ja taistelutahtoa, hän muotoilee.

Lahti kertoo, että kotiyleisö tulee näkemään viikonloppuna voitonnälkäistä peliä.

- Kyllä se on taisteleva ja kaikkensa kentälle jättävä koiralauma, ei enempää eikä vähempää, mitä kotiyleisölle tarjoillaan, hän kuvailee.

 

SalBa – Oilers -ottelu pelataan Meidän Kauppiksella sunnuntaina 21.1. kello 17:00 alkaen. Otteluisäntänä toimii Camp Consulting.

SALBAN KOKOONPANOT

1. kenttä
#27 Lehtoniemi - #91 Hyvönen - #70 Vuorinen
#5 Kaerla - #63 Rossi
 
2. kenttä
#17 Peltola - #6 Keskitalo - #10 Lahti
#77 Nurmi - #16 Ruohonen
 
3. kenttä
#74 Salonen - #61 Lilja - #11 Viitanen
#82 Miilunpalo - #89 Osmonen
 
4. kenttä
#87 Ahtiainen - #88 Niemi - #55 Lehtonen
Maalissa: #31 Kortelainen
Varalla: #18 Kohtala
Otteluseurannan löydät täältä.
05.01.2018Rauman SalBan arpajaiset
25.02.2018Hektisen SalBa - SB Welhot -ottelun lopputulokseksi Meidän Kauppiksella 3 - 6
24.02.2018Happee - SalBa -ottelusta koiralauman saaliiksi 4 - 14 murskavoitto!
22.02.2018Viikonloppuna kohdataan Happee ja SB Welhot - Sunnuntaina Koirakarnevaali Meidän Kauppiksella!
20.02.2018Koirakarnevaali Meidän Kauppiksella tulevana sunnuntaina 25.2.!
17.02.2018SalBa - Koovee -ottelussa lopputulokseksi 3 - 4 - Jännitys säilyi loppuun saakka!
16.02.2018SalBalla edessä tiukka taisto - Vastassa Koovee!
10.02.2018Steelers - SalBa päättyi SalBan 4 - 5 -voittoon - Kaerlalta voittomaali viimeisillä sekunneilla!
09.02.2018SalBa toiveikkaana Steelers-otteluun - "Kyllä me voitto sieltä kairataan!"
01.02.2018Tammikuun salbalaiset: Teo Niemelä ja Ville Kaunismäki

Siirry arkistoon »