SalBa - Indians -ottelun lopputulokseksi 1 - 6 - "Meillä jäi hyökkäyspeli vähän piippuun"

Share |
14.01.2018

Tänään sunnuntaina 14.1. pelattu SalBa – Indians -ottelu päättyi Meidän Kauppiksella lukemiin 1 – 6 (0 – 0, 0 – 3, 1 – 3). SalBan ainoaksi jääneen maalin tykitti vastustajan verkkoon Niko Kaerla syöttäjänään Tomi Lahti. Teemu Kortelainen teki maalissa 12 torjuntaa.

Lupaavan alun jälkeen koiralauma jäi taistelussa alakynteen. SalBan kapteeni Antti Keskitalo myöntää, että vastustajan tekemisen taso oli tänään parempi.

- Indians oli perustekemisessä meitä edellä ja pallon kanssa hyvä ja rauhallinen. Meillä jäi hyökkäyspeli vähän piippuun, yksi tehty maali ottelussa on aika karua, hän sanoo.

Keskitalon mukaan toisessa erässä Indiansin pelaamiseen tuli ensimmäisen tehdyn maalin myötä rentoutta, joka siivitti joukkueen uusiin onnistumisiin. SalBan päävalmentaja Petri Seppinen kertoo, että Indiansin etumatkaa on haastavaa kuroa umpeen.

- Indiansin kanssa kun jää takavasemmalle, niin sieltä ei sitten helposti nousta, hän toteaa.

Koiralauman taistelusta huolimatta tarvittavaa nousua ei tapahtunut. Keskitalo uskoo tehokkaamman hyökkäyspelaamisen johtavan jatkossa toivottuihin tuloksiin.

- Oma alueemme oli puolustuspelaaminen tänäänkin. Nyt pitäisi saada muutakin peliin, hän pohtii.

Vuoden hankalan alun jälkeen SalBan lippu pysyy korkealla.

- Ei tässä luovuttamassa olla. Koetetaan saada loukkaantuneet takaisin ja laittaa kenttien koostumukset kasaan. Palaveri pitää varmaan pitää, Keskitalo muotoilee.

278-päinen kotiyleisö oli tänäänkin koiralauman tukena alusta loppuun saakka.

- Hieno fiilis on kyllä siitä koko ajan, kun yleisö pitää ääntä ja elää mukana. Tänään ei tarjottu palkintoa, hyviä fiiliksiä toivottavasti kuitenkin, Keskitalo sanoo.

 

Seuraavan kerran SalBa pääsee pelaamaan ensi viikon sunnuntaina 21.1. kotiareenalla. Meidän Kauppikselle vastustajaksi saapuu Oilers.

04.06.2018Säästöpankin Salibandykoulun ilmoittautuminen käyntiin
17.08.2018Kauden startit lähestyvät - lue joukkueiden kuulumiset!
16.08.2018Katso miesten edustusjoukkueen harjoitusotteluiden ohjelma!
15.08.2018Hyvää ja turvallista kouluvuotta - ole oma itsesi, ole reilu kaveri!
10.08.2018Kausikortit nyt myynnissä - tilaa verkkokaupasta!
26.07.2018F1-joukkueen harjoitukset käyntiin elokuussa
24.07.2018Matalan kynnyksen aikuisten harrastesäbä jatkuu
20.07.2018F2-joukkueen harjoitukset alkavat elokuun puolivälin jälkeen
19.07.2018Minityttöjen harjoitukset jatkuvat elokuun 1. päivä
17.07.2018SalBan fanituotteet nyt netistä - hyödynnä avajaistarjous!

Siirry arkistoon »