Joulukuussa jäähallissa pelattavan juhlaottelun liput nyt myynnissä!

Share |
26.09.2017

Rauman SalBa juhlistaa 25-vuotista taivaltaan joulukuussa pelaamalla ottelun Rauman Kivikylän Areenalla. Vieraaksi 9.12. klo 17.00 pelattavaan otteluun saapuu paikallisvastustaja TPS. Tapahtuman liput ovat nyt myynnissä Ticketmasterin ennakkomyyntipisteissä ja nettikaupassa.

- Tämä tulee olemaan raumalaisen salibandyhistorian suurin tapahtuma tähän mennessä. Tiedämme raumalaisten olevan penkkiurheilukansaa, joten uskomme tapahtuman vetävän paikalle hyvin porukkaa, SalBan manageri Mika Puhakka sanoo.

Laji on tehnyt viimeistään viimeisen vuosikymmenen aikana suuren harppauksen Suomen suosituimpien urheilulajien joukkoon. SalBa on ollut sen kärkeä jo reilun kolmen Salibandyliigassa pelatun kauden ajan.

- Salibandyottelun vieminen kaupungin parhaalle estradille on iso voitto lajille ja onhan se samalla sitä myös meidän hienon historian omaavalle seurallemme, Puhakka muistuttaa.

Ottelun viemistä Kivikylän Areenalle on suunniteltu jo pitkään, aina kevään 2014 liiganoususta lähtien. Nyt tapahtuman toteutus lähti rullaamaan oikeaan suuntaan oikeiden yhteistyökumppaneiden kanssa. SalBa toteuttaa jäähalliottelun yhdessä Salibandyliigan, Rauman Lukon ja Rauman kaupungin kanssa.

- Liigalisenssi määrittelee, että meidän on pelattava yksi runkosarjan ottelu vähintään 800 katsojaa vetävässä hallissa. Kivikylän Areenan kapasiteetti on se reilut 5000 henkilöä, joten eiköhän lyödä paikallisia salibandyennätyksiä uusiksi, Puhakka hehkuttaa.

Liput:

Aikuiset 10€*

Lapset, opiskelijat, eläkeläiset 6€*

Alle 8-vuotiaat ilmaiseksi

*Ticketmaster lisää lippuihin 1€:n käsittelymaksun (Rauman Lukon toimistolta ostettuihin loppuihin ei lisätä käsittelymaksua)

Liput otteluun ovat nyt myynnissä Rauman Lukon ennakkomyyntipisteissä, Ticketmasterin verkkokaupassa ja ennakkomyyntipisteissä kautta maan.

Aitio-, pöytä ja sohvavaraukset sähköpostitse osoitteeseen mika.puhakka@salba.fi

Rauman Lukon ennakkomyyntipisteet:

ABC Kortela
Unajantie 2
26840 Rauma
Puh.044-733 0516

Laitilan Tupa
Kauppakatu 4
23800 Laitila
Puh.02-8330560

Liikenneasema Talliketo
Tallikedonkatu 12
26100 Rauma
Puh.02-8330570

Prisma Rauma
Porintie 4
26100 Rauma
Puh. 02-8330400

Rauman Lukon toimisto
Kuninkaankatu 3
26100 Rauma
02-8387081

S-Market Eura
Satakunnankatu 4
27510 Eura
Puh. 02-8330600

S-Market Kehätie
Spindeltie 2
26200 Rauma
Puh. 02-8330780

S-Market Äyhö
Äyhönjärventie 1
26100 Rauma
Puh. 02-8330250

Neste Kiikola
Syväraumankatu 24
26100 Rauma
Puh. 02-8227268

23.10.2017Naisille toisesta turnauksesta voitto ja kauden ensimmäinen tappio
22.10.2017SalBalle 5 - 1 tappio Classic-pelissä - Seppinen: Ensi sunnuntaina kotona täytyy voittaa!
21.10.2017Sunnuntaina jatketaan haastamista - SalBa kohtaa Classicin Tampereella!
19.10.2017Tiukka vääntö päättyi Oilersin täpärään 6 - 5 -voittoon SalBasta
18.10.2017SalBa ei tunge päätä pensaaseen - Torstaina haastetaan Oilers!
18.10.2017Pauliina Nordberg oli pitämässä Hyvinvointiluennon.
16.10.2017Raumalla käytiin kova kamppailu - SalBa - LASB -ottelu päättyi lukemiin 4 - 7
14.10.2017SalBa jatkaa hyvällä fiiliksellä tauon jälkeen SalBa - LASB -otteluun
07.10.2017Naiset voittoihin ensimmäisessä turnauksessa.
26.09.2017Joulukuussa jäähallissa pelattavan juhlaottelun liput nyt myynnissä!

Siirry arkistoon »