Salonen jatkaa naisten edustuksen valmentajana, Rokosa miesten

Jesse Salonen jatkaa kolmannen kautensa naisten edustusjoukkueen ja Joni Rokosa miesten edustusjoukkueen vastuuvalmentajana. 

Päättyneellä kaudella naisten edustusjoukkueen aina F-liigakarsintoihin valmentanut Jesse Salonen jatkaa naisten vastuuvalmentajana. 

-Hieno fiilis tietenkin, kun saa jatkaa hyvän jengin mukana. Ei tässä enää oikein malttaisi odottaa kauden alkua! 

Isoin odotuksin lähdetään kauteen, nyt olisi tarkoitus tehdä tulosta! Tavoite olisi nostaa meidän perus pelaamisen tasoa entistäkin korkeammalle ja sitä kautta kääntää enemmän matseja omiin nimiin Salonen kertoo.

Miesten edustusjoukkueen Divariin johdattanut ja siellä päättyneellä kaudella runkosarjan yhdeksälle sijalle valmentanut Joni Rokosa jatkaa kolmannen kautensa joukkueen peräsimessä. 

-Kolmas ja samalla viimeinen kauteni valmentaja ainakin tähän periodiin lähtee ensi viikosta lähtien käyntiin. Muokata ja kehittää pitää myös omaa toimintaani, jotta joukkueen toiminta menee taas askelia eteenpäin. Olemme pari viime kautta menneet jo toukokuusta lähtien laji edellä, mutta nyt siihen tulee muutos. Seuraavat kolme ja puoli kuukautta mennään joukkueen uuden fysiikkavalmentaja Jesse Vainiomäen ohjeilla. Tiiminä tätä olemme edelliset pari kauttakin tehty, mutta esimerkiksi Hannu Niemi tulee ottamaan alkavalla kaudella entistä isompaa roolia joukkueen arjessa. Lisäksi haemme vielä 1-2 valmentajaa osaksi valmennustiimiämme ja antamaan osaamisensa joukkueen käyttöön. Pyrkimyksenä olisi taas olla askeleen parempi urheilujoukkue kuin viime kaudella Rokosa päättää. 

Pelaajasopimuksia aletaan julkaisemaan tasaisin väliajoin lähiaikoina. 

📸 Tuula Heino-Kyllönen 

#Oxdog #Edustusjoukkueet