Miesten viikonloppu tuloksellisesti täydellinen

Miesten viikonloppu tuloksellisesti täydellinen, kun joukkue saalisti täydet kuusi sarjapistettä ja jatkopaikan Suomen Cupin kahdeksan parhaan joukkoon. 

Viikonlopun kuuden pisteen johdosta joukkue on kerännyt neljästätoista ottelusta tähän mennessä kolmekymmentäyksi sarjapistettä, jolla joukkue on tällä hetkellä sarjan kärjessä. 

Suomen Cupissa joukkue teki seurahistoriaa selviämällä ensimmäistä kertaa kahdeksan joukkoon. 

Valtteri Suvalan mietteet viikonlopun otteluista 

-Aikamoista rokkisählyä tarjoiltiin tämä viikonloppu. Yleisö kyllä varmaan viihtyi, kun maaleja ja tilanteita riitti molemmissa peleissä. Puolustuspeli ei aivan ollut uomissaan, mutta toisaalta oltiin aika tehokkaita maalipaikoissa. 6 pistettä saatiin, joka oli tavoite viikonlopulle, joten ihan onnistunut kotitupla.

Seuraava Inssidivarin ottelu on lauantaina 10.12.2022 klo 17:00 Jaakko Areenalla, kun vastustajaksi saapuu O2-Jyväskylä. Suomen Cupin puolivälierävastustaja tiedetään alkuviikon arvonnan jälkeen. Puolivälierän runkopelipäivä on sunnuntai 11.12.2022. 

#Oxdog #Raportti #Inssidivari #SuomenCup