Perjantain myöhäisillan ottelussa nousee vastaan FBC Turku 2

10.10.2019

Huomenna perjantaina lähtee koiralauma vierailemaan länsirannikon suurimpaan kaupunkiin, Turkuun. Turussa isäntänä toimii FBC Turku 2, joka toimii 1.divisioonassa pelaavan edustusjoukkueensa farmijoukkueena.

Viimeviikonlopun pelistä on palauduttu, sekä käyty läpi pelin menestymiset ja epäonnistumiset. Joukkue lähtee uuteen viikkoon positiivisin mielin, valmiina tulevaan otteluun. SalBan päävalmentaja Jani Rajalan mielestä joukkueen pallollinen pelaaminen on viimeviikkoista paremmalla tasolla, aina vaan ei voi onnistua.

-Noi jätkät kyllä osaa sen, mutta siihen pitää vaan saada se rentous ja rohkeus tehdä niitä asioita. Harjoitellaan ja pyritään tuottamaan niitä omia vahvuuksia niin, että ne tulee selkeästi esiin siinä pelissä ja sitä kautta me voidaan olla parempia ja pystytään voittamaan, Rajala avaa.

FBC Turku löytyy kahden pelatun ottelun jälkeen Sarjataulukosta samoilla pisteillä SalBan kanssa. Tulevan perjantain isäntäjoukkue voitti kauden ensimmäisen kotipelinsä FBT Pitua vastaan kahdella maalilla. Viime lauantain pelissä kuitenkin KaKo sai pidettyä turkulaisia vastaan pisteet itsellään neljän maalin erolla. Selvää on, että tulevan viikonlopun pelistä on tulossa mielenkiintoinen molemmille joukkueille.

-Todella vaikeaa sanoa tulevasta vastustajasta paljoa. Varmaa on se, että yksikään joukkue sarjassa ei ole sellainen, että sinne voisi vaan mennä, lätkiä ja voittaa. Täytyy pystyä pelaamaan omalla tasolla ja hyvällä, sekä rennolla tekemisellä. Tottakai me lähdetään hakemaan parannusta peliin ja hyvällä fiiliksellä koitetaan tehdä pari hyvää ja laadukasta treeniä tällä viikolla. Ollaan sit perjantaina valmiita peliin, kertoo Rajala.

FBC Turku 2 - SalBa HUOMENNA perjantaina 19.30.

Ota joukkueiden kokoonpanot ja ottelun tilastoseuranta haltuun pelipäivänä täältä!

16.11.2019Lauantai on raumalaisille yhtä juhlaa - pisteet pidetään Kauppiksella lukemin 16-7
15.11.2019Lauantaina valmennuksen apuna löytyy vanhoja tuttuja
09.11.2019SalBan kuukauden juniori!
01.11.2019Koiralauma lähti kotiin pisteittä lukemin 9-2
31.10.2019Perjantaina lähdetään vieraisiin Vehmaalle
26.10.2019Koiralauma ei kyennyt tänään parhaimpaansa - SC Wolves vei pisteet Paraisille lukemin 5-9
25.10.2019Lauantaina luvassa eläimellinen taisto - koiralauman saa vieraakseen SC Wolves:in Paraisilta.
19.10.2019SalBa katkaisee Wirmon voittoputken - pisteet pidetään Raumalla huikein lukemin 7-4!
18.10.2019Meidän Kauppiksella nähdään lauantaina vanhoja tuttuja
12.10.2019Perjantai-illan ottelusta pisteet jäivät isännille Turkuun lukemin 9-5

Siirry arkistoon »