Vuoden viimeinen ottelu pelataan vieraina Forssassa

13.12.2019

Huomenna lauantaina suuntaa koiralauman reissubussi Forssaan, kun otteluisäntänä lauantai-illan ottelussa toimii jo kertaalleen SalBan vastassa tällä kaudella ollut FoSu. FoSu löytyy Sarjataulukon toiselta sijalta kerättyään kauden aikana 21 pistettä seitsemällä voitolla ja kolmella tappiolla.

-Me halutaan ehdottomasti päättää tämä vuosi voittoon. Tilanne on ihan hyvännäköinen, jos saadaan pisteet lauantaina kotiin, kertoo SalBan päävalmentaja Jani Rajala.

Viimeksi SalBa kohtasi FoSun kauden avausottelussaan Meidän Kauppiksella. Tiukka ottelu päättyi koiralauman voittoon lukemin 8-7, joten luvassa on huomenna todennäköisesti mielenkiintoinen ja vauhdikas ottelu. FoSu on kerännyt kauden aikana pelatuista kymmenestä ottelusta seitsemän voittoa, kun taas koiralaumalta voittoja tältä kaudelta löytyy viisi. Viime viikonloppuna koiralauma sai ensimmäisen kerran kauden aikana toisen perättäisen voiton ja tavoitteena olisi saada pisteet kotiin vielä vuoden viimeisestä pelistä.

-Alkukaudesta asti on ollut selkeä kuva ja ollaan tuotettu kyllä maalintekotilanteita enemmän kuin vastustajat. Koko ajan menee pallollinen pelaaminen parempaan suuntaan. Myös tuossa viime lauantain pelin viimeisessä erässä pallolla puolustaminen, mistä oon puhunutkin, oli todella hyvällä tasolla, Rajala kertoo.

SalBan miesten edustus on kehittynyt huimasti toukokuun alusta asti ja puoleen väliin kautta päästyään saavuttanut osan toukokuussa asettamistaan tavoitteista. Valmennuksella on vahva usko siihen, että genre on oikea ja voittoja kauden aikana tulee tappioita enemmän. Pelilliset asiat ovat hyvällä tasolla ja treeneissä mennään kovaa, intensiteetti korkealla. Jokaiseen yksityiskohtaan ei tarvitse keskittyä samalla tavalla kuin toukokuusta asti, vaan ne alkavat tulemaan jo luonnostaa.

-Kyllä joukkue on mennyt selkeästi eteenpäin. Meidän pelitapa ja identiteetti on selvillä ja mitä me halutaan tuottaa. Nyt on kyse enemmänkin sellaisista pienistä yksityiskohdista, nyansseista, henkilökohtaisesta tekemisestä ja laadun takaamisesta jokaisessa vaiheessa ja tilanteessa. Sitä kautta se paranee vielä se kokonainen 60 minuuttua, Rajala summaa.

Lauantaina 14.12.2019 FoSu – SalBa klo 18.00 Jokioisten Leipä Areenalla.

Ota haltuun joukkueiden kokoonpanot ja ottelun tilastoseuranta pelipäivänä täältä!

 

08.07.2020Mikko Immonen seuran puolipäiväiseksi työntekijäksi ja samalla myös miesten edustusjoukkueen uudeksi sopimuspelaajaksi
06.07.2020Rauman SalBan miesten edustusjoukkueelle uusia sopimuksia ja muutama lähtijä
04.06.2020Joukkueidemme valtakunnallisten karsintojen lohkot ja pelipaikat
31.05.2020Joukkueet jatkavat toimintaansa asteittain
25.05.2020Rauman SalBa hakee puolipäiväistä työntekijää
18.05.2020Kauteen valmistavat turnaukset tulevat jälleen
15.05.2020Edustusjoukkueidemme lohkot kaudella 2020-2021
12.05.2020SalBan miesten edustusjoukkue nousee Suomisarjaan kaudelle 2020-2021
08.05.2020Aino ja Ella Tuomela ovat matkustaneet kahden vuoden ajan Raumalle pelaamaan salibandyä ja edessä näkyy jo kolmas kausi
04.05.2020Kaudesta 2009-2010 asti Rauman SalBan naisten edustusjoukkuetta edustanut Miia-Maija Lilja jatkaa myös kaudella 2020-2021

Siirry arkistoon »