Vuoden viimeiseen kotipeliin saapuu vieraita Paimiosta

06.12.2019

Meidän Kauppiksella pelattavaan vuoden viimeiseen kotipeliin saapuu vieraita Paimiosta, kun Ruoska saapuu Raumalle kohtaamaan koiralauman ja taistelemaan jaossa olevista pisteistä.

-Ei oo kauhean tuttu joukkue. On ne sieltä voittoja napanneet ja tasapisteissä taidetaan heidän kanssa olla. Varmaan kuulostaa kliseeltä, mutta huonolla pelillä tässä sarjassa ei voita yhtään joukkuetta, avaa SalBan päävalmentaja Jani Rajala mietteitä tulevan viikonlopun vastustajasta.

Paimion Ruoska löytyy Sarjataulukosta sijalta yhdeksän. Pisteitä joukkueelle on kertynyt kaiken kaikkiaan kaksitoista, yhdeksästä kauden aikana pelatusta ottelusta. Kuten koiralaumallakin, takana on siis viisi tappiota ja neljä voitettua ottelua. Ruoskan maalivahti Kim Hartman löytyy torjuntaprosentilla 82,72 tilastoista ensimmäisenä ja tarjoaa varmasti lauantain pelissä oman haasteensa koiralauman ja vierasjoukkueen verkon välille.

-Puolustamisen kautta lähdetään taas. Pyritään olemaan aktiivisia ja raikkaita, mutta viisaita. Pyritään malttamaan vielä enemmän pallon kanssa. Pallolla on paras puolustaa ja sillä on kyllä paras myös hyökätäkin. Eli pyritään olemaan pallossa kiinni ja pidetään huolta, että pallo on meillä enemmän. Lauantaina tullaan näkemään erittäin reipas ja motivoitunut koiralauma ja vuoden viimeinen kotipeli pyritään tietenkin päättämään voittoon, Rajala summaa.

Lauantaina 7.12.2019 SalBa – Ruoska klo 13.00 Meidän Kauppiksella!

Ravintola Kallio tarjoaa vuoden viimeiseen kotipeliin veloituksettoman sisäänpääsyn kaikille! Ovet aukeavat tunti ennen ottelun alkua.

Ota haltuun joukkueiden kokoonpanot ja ottelun tilastoseuranta pelipäivänä täältä!

Nähdään lauantaina, Meidän Kauppiksella!

19.01.2020Lauantai-ilta on Meidän Kauppiksella yhtä juhlaa - FBC Turku 2 kaatui lukemin 12-1
17.01.2020Lauantaina saadaan vieraita tält pualt jokke
11.01.2020Meidän Kauppiksen vuoden ensimmäiset vieraat saapuvat Porista
15.12.2019Vuoden viimeisen pelin pisteet jäivät Forssaan lukemin 13-9
13.12.2019Vuoden viimeinen ottelu pelataan vieraina Forssassa
07.12.2019Vuoden viimeinen kotipeli päättyi voittoon lukemin 10-6
06.12.2019Vuoden viimeiseen kotipeliin saapuu vieraita Paimiosta
28.11.2019Keskiviikkona Turusta tuotiin kotiin kauden ensimmäinen vierasvoitto!
26.11.2019Keskiviikkona taistellaan Turussa SB Hirvensalon vieraana
24.11.2019Lauantaina pelattu hyvä peli ei riittänyt pitämään pisteitä kotona

Siirry arkistoon »