Joni Peltola tekee paluun koirapaitaan

Share |
12.12.2017

 

Rauman SalBa ja hyökkääjä Joni Peltola ovat tehneet loppukautta 2017-18 ja ensi kautta 2018-19 koskevan sopimuksen. Jälkimmäinen vuosi sisältää mahdollisuuden siirtyä ulkomaille.

Alkukauden aikana TPS-paidassa pelannut 27-vuotias Peltola liittyi maanantaina raumalaisten rinkiin ja on päävalmentaja Petri Seppisen mukaan mukana kokoonpanossa tulevana lauantaina Raumalla pelattavassa OLS-ottelussa.

- Olemme totta kai tyytyväisiä, että saimme Jonin takaisin sinne minne hän kuuluukin. Varsinkin tässä tilanteessa, kun miehiä on loukkaantumisten takia sivussa, on tärkeää saada tuttu ja luotettava palanen joukkueeseen, Seppinen sanoo.

- Tarkoitus on, että Joni pelaa lauantaina. Ei häntä hankittu tänne istumaan penkillä, vaan ajatus on, että Joni pelaa kahdessa ensimmäisessä ketjussa. Toki hänen täytyy näyttää treeneissä olevansa sen arvoinen, mutta uskon, että miehellä intoa ja osaamista riittää.

Joni Peltola on pelannut urallaan yhteensä 84 Salibandyliigan ottelua SalBassa ja TPS:ssä, ja viimeistellyt niissä tehopisteet 26+22=48.

Viime kaudella ”Pele” pelasi kuusi ottelua Turussa, mutta edusti SalBaa kahdella eri lainasopimuksella, joista jälkimmäinen kattoi loppukauden. Tuolloin koirapaidassa pelatuissa 16 ottelussa syntyi viisi täysosumaa ja seitsemän maalisyöttöä.

Siirtoa ja sopimusta on työstetty jo muutaman viikon ajan. Peltola itse kertoo olevansa tyytyväinen, että asialle saatiin vihdoin ratkaisu.

- Onhan se mukava tulla takaisin. Tässä on muutama viikko periaatteessa odoteltu ja nyt homma saatiin niin sanotusti maaliin, Peltola sanoo.

Hän palaa tuttuun joukkueeseen, joka on kokenut pieniä muutoksia.

- Ennen kauden alkua, kun katseli SalBan kokoonpanoa niin näytti siltä, että joukkue on vahvistunut. Sitten tuli näitä loukkaantumisia, jotka luonnollisesti heikentävät aina porukkaa.

- Mielestäni SalBassa on menty koko ajan eteenpäin ja käsitykseni mukaan joukkue on vahvempi kuin aikaisempina vuosina. Ja täytyy ottaa huomioon, että vaikka tappioita on tullut, niin eivät ole ne tulokset ole kuitenkaan niin huonoja olleet.

Joni Peltola on mukana tulevana lauantaina 16.12. klo 17.00 Meidän Kauppiksella, kun SalBa kohtaa OLSin.

 
06.05.2018Tervetuloa try outille SalBan eri ikäluokkien harjoituksiin!
24.04.2018Urheilukarnevaali järjestetään Raumalla 29.6.-1.7.2018 - hyödynnä ennakkoilmoittautumisen etu!
20.04.2018SalBa solmi kuusi pelaajasopimusta, valmennukseen fysiikkapuolen vahvistusta
11.04.2018Mika Puhakka SalBan toiminnanjohtajaksi, Joni Rokosasta urheilutoimenjohtaja
15.03.2018Pääsiäisturnaus 2018 - ilmoittaudu mukaan!
13.03.2018Kiitos menneestä Salibandyliiga-kaudesta, kiitos kapteenien kapteeni
02.03.2018Veikkauksen etuasiakkaalle kaksi lippua yhden hinnalla SalBa-Classic -otteluun!
27.02.2018Rauman SalBa hakee uusia valmentajia joukkueisiinsa
20.02.2018Koirakarnevaali Meidän Kauppiksella tulevana sunnuntaina 25.2.!
31.01.2018Rauman SalBa panostaa tosissaan nais- ja tyttösalibandyyn

Siirry arkistoon »