Rauman SalBan miesten edustusjoukkue muutamaa mahdollista vahvistusta vajaa valmis ja sarjapaikaksi muodostui 2.divisioona.

03.04.2020

Rauman SalBa on tehnyt sopimukset 23 pelaajan ja neljän valmentajan kanssa. Lisäksi kesätreenirinkiin on nostettu tällä hetkellä yhdeksän pelaajaa. Salibandyliitto on vahvistanut joukkueen sarjapaikaksi 2.divisioonan.

Niko Kaerla palaa koirapaitaan parin muualla vietetyn kauden jälkeen. Kauden 2017-2018 Sveitsin Unihockey Verbanossa ja 2018-2019 Nokian Krp:ssä vietetyn kausien jälkeen Kaerla palaa kotiin.

-Nyt tuntui jotenkin vain parhaalta vaihtoehdolta palata kotiin.Tuli kyllä kasvettua näiden kahden vuoden aikana ihmisenä ja kehityttyä pelaajana myös. Näki senkin että on muuallakin aika hyviä tyyppejä kun Raumalla.Nyt Nokialla oli vähän vaikea ja rikkonainen kausi ja rooli vaihteli aika paljon.Ensi kaudella taistellaan varmasti sarjanoususta, sillä meillä on erittäin laadukas nippu kasassa. Hyvä sekoitus kokenutta ja vähän nuorempaa koiraa.

-SalBa merkitsee todella paljon mulle. Kasvattajaseura, hieno yhteisö ja hyviä ystäviä oon tätä kautta saanu ja tulen varmasti vielä saamaan lisää!Seurassa on ollut jo pidemmän aikaa todella hyvä tekemisen meininki ja nyt on hyvä aika meikäläisenkin hypätä taas kyytiin

-Tuon toivottavasti joukkueelle ratkaisuvoimaa kentälle ja hyvää henkeä koppiin. Jonkun verran on jo kokemusta karttunut sählykentiltä nii pystyn varmastikkin auttamaan nuorempia jätkiä kehittymään entisestään.

Hyvösen tuplarooli jatkuu viime kaudesta, kun mies jatkaa pelaamisen lisäksi valmennustiimissä. Hyvönen on pelaajana jo legenda Raumalla ja jalka liikkuu vieläkin erinomaisesti. Valmennustiimissä Jannen rooli on hoitaa erikoistilanteet.

-Ensimmäistä kertaa tuplaroolissa, eli uusi tilanne itselle. Pääasia on auttaa kentällä voittamaan matseja, mutta tarkotuksena on myös kehittää erikoistilannepelaamista niin ali- kuin ylivoimalla. Koitetaan tuoda pikku nyansseja mukaan niin, että ne tiukat matsit missä erikoistilanteet korostuu, kääntyisi meille.

-SalBalla on aina ollut iso rooli mun uralla ja elämässä ylipäätään. Nyt kun ura alkaa olemaan ehtoopuolella, haluan koittaa antaa myös jotain takas seuralle. Missä roolissa ja miten, se jää nähtäväksi. Mutta eiköhän kauppiksella tule vietettyä aikaa samanverran kun ennenkin.

-En sano ihan varmaksi, mutta suurella todennäköisyydellä tuleva kausi on viimeinen pelaajana edustusjoukkueissa. Meillä pitäisi olla iskukykyinen jengi ens kaudeksi ja tavoitteet pitää olla korkealla. Lähdetään kimpassa rakentamaan hienoa tarinaa ja katsotaan mihin se riittää.

Joni Rokosa vastuuvalmentajaksi, Ilkka Hurmerinta ja Sami Järvenpää täydentävät valmennustiimin.

-Meillä on valmennustiimissä selkeät roolijaot, joilla saadaan jokaisen vahvuudet esille ja myös heikkouksia tuettua. Joukkue joka meillä on nyt jo kasassa on Raumalainen ja kilpailukykyinen, Rokosa sanelee.

Pelaajasopimukset kaudeksi 2020-2021 ovat allekirjoittaneet.
Aake Lehtonen, Jan-Erik Aaltonen, Jalmar Nordman, Janne Hyvönen, Jesse Aalto, Jesse Heinonen, Jesse Nurmi, Jonne Aaltonen, Joona Lehtoniemi, Joonas Tommila, Lassi Lähdesmäki, Markus Lehtinen, Miika Tuominen, Mikael Niemi, Mikko Viitanen, Niko Kaerla, Petteri Salonen, Roope Osmonen, Tomi Lahti, Tuomas Arola, Valtteri Ahtiainen, Vertti Huovilainen, Ville-Petteri Lilja.

Kesätreenirinkiin mukaan taistelemaan pelipaikasta.
Elias Nevala, Jesse Viljanen, Juha Keskitalo, Lukas Aaltonen, Oskari Malmelin, Santeri Nieminen, Tuomas Aaltonen, Tuomas Lakkinen

Suomisarjapaikka ja muutama vahvistus vielä mahdollinen


-Salibandyliiton hallitus tosissaan linjasi sarjapaikat viime perjantaina, mutta siellä on aika paljon vielä muuttuvia tekijöitä mukana. Suomisarjaan merkityistä joukkueista joku nousee mahdollisesti vielä divariin, on fuusioita ja joku joukkue on ilmoittanut ennen kauden alkua lopettavansa toimintansa.


-Parin viime kaudella pelanneen kanssa ollaan keskusteltu jatkosta. Lisäksi muutama kokenut pelaaja on lupautunut lähteä tarvittaessa lajitreeneihin avuksi. Pidetään ”ulkopuolelta” tuleville vahvistuksille niin sanotusti ovet auki, mutta emme tee mitään liikkeitä ennenkuin lopullinen sarjapaikka ratkeaa, Rokosa kertoo.

Kausikortti- ja VIP-pakettimyynti käyntiin
Tilanne on maailmassa haastava, joten kausikortin tai VIP-paketin hankinta on erinomainen mahdollisuus tukea joukkueen toimintaa.

Kausikortti kauden 2020-2021 kotiotteluihin maksaa 50€, josta 10€ seuratoiminnan tukemiseen.

VIP-paketti, joka sisältää kauden 2020-2021 kausikortin ja valitsemasi pelaajan pelipaidan koko joukkueen nimikirjoituksilla maksaa 150€.

Tilauksen pystyt tekemään tästä!

18.05.2020Kauteen valmistavat turnaukset tulevat jälleen
15.05.2020Edustusjoukkueidemme lohkot kaudella 2020-2021
12.05.2020SalBan miesten edustusjoukkue nousee Suomisarjaan kaudelle 2020-2021
08.05.2020Aino ja Ella Tuomela ovat matkustaneet kahden vuoden ajan Raumalle pelaamaan salibandyä ja edessä näkyy jo kolmas kausi
04.05.2020Kaudesta 2009-2010 asti Rauman SalBan naisten edustusjoukkuetta edustanut Miia-Maija Lilja jatkaa myös kaudella 2020-2021
29.04.2020Rauman SalBan joukkueet äänestivät vuoden SalBalaiseksi C1-poikien joukkueenjohtajana toimineen Sanna Nurmen.
09.04.2020Uutta potkua ja uusia ideoita - yhdessä kohti uutta kasvua
03.04.2020Rauman SalBan miesten edustusjoukkue muutamaa mahdollista vahvistusta vajaa valmis ja sarjapaikaksi muodostui 2.divisioona.
09.03.2020SalBan SUPERsunnuntaissa SB Hirvensalo kaatui lukemin 10-5
07.03.2020SB Hirvensalo saapuu miesten edustuksen vieraaksi SalBan SUPERsunnuntaihin

Siirry arkistoon »