Limimgasta ei pisteitä tuliaisina

Kotijoukkue Limingan Niittomiehet naulaavat pari viimeistä maalia tyhjiin SalBan yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia. Ottelun päätösluvut 6-3 tarkoittaa samalla sitä, että koiralauman Suomen Cup juna pysähtyy tällä kaudella tähän otteluun. Niko Kaerlan kommentit ottelusta -Tänään oltiin vähän huonolla jalalla liikkeellä alkuun, mutta hyvä puolustus ja Jani maalilla antoi avaimet voittoon. Lopussa sitte klassinen maalin peli ja ei saatu 6vs5 mitään aikaiseksi. …

Miehet matkaavat huomenna Liminkaan

Miesten edustusjoukkue matkustaa huomenna Liminkaan paikallisen ylpeyden LNM vieraaksi. Pari edellistä kautta taululla on ollut kymmenen minuutin jälkeen 6-0 tappioasema, jonka jälkeen siimaa on alettu vetämään kireäksi päästen lähelle, mutta jääden ilman pisteitä. Miten käy huomenna, kun ottelussa on myös tuplapanoksena Suomen cupin jatkopaikka.  Niko Kaerlan ennakkokommentit ottelusta -Liminka on aina ollut paha vastus meille ja tämänkin kauden aloittanut hyvin, …

Miesten edustusjoukkue voittoon satakunnan derbyssä!

Salibandyn herruus on ja pysyy Raumalla, kun koiralauma käy hakemassa Porin urheilutalolta karhuista voiton lukemin 6-7. Ensimmäinen erä 4-0 kotijoukkueelle, mutta sen jälkeen siima kireäksi ja takaa ohi.  Jani Lahden kommentit ottelusta -Ekat 20 min oli kauden huonointa peliä, enkä tiedä mikä oli oikein. Ryhti liike ja parannettiin huomattavasti peliä. Kaerlan uusi siima kesti ihan hyvin, vaikka lopussa näytti pahalta. …

Huomenna edessä Satakunnan Derby

Huomenna vihdoin pelataan kauden ensimmäinen Satakunnan Derby, kun miesten edustusjoukkue matkustaa Poriin Karhujen vieraaksi.  Jani Lahden ennakkokommentit ottelusta -Satakunnan derby on merkattu kalenteriin isosti ylös, kun se tuli tietoon. Hieno päästä sinikeltaisen satakunnan esikaupunkiin! Urheilutalo on samalla paha ja hieno paikka pelata, jossa mitä vaan voi sattua ja tapahtua. Toivottavasti Raumalta tulee paljon tukijoukkoja katsomoon. Porilaisille katsojille infoksi, että en …

Miesten edustus saalistaa viikonlopusta 3 pistettä

Miesten edustusjoukkueen vieraspeleistä Raumalle matkaa kolme pistettä, kun Rangers voittaa koiralauman 7-3 ja sunnuntaina Lappeenrannan SaiPa saa kokea koiralauman kiukun lukemin 3-11. Päävalmentaja Mikko Lehden kommentit viikonlopusta -Lauantaina vaikea ensimmäinen erä, mutta mielestäni kaksi viimeistä erää hallittiin ja luotiin riittävästi paikkoja pelin voittoon. Sunnuntaina selkeä teema oli saada hyvä alku, päästä johtoon ja alkaa pistää paikoista päättäväisesti sisään. Toivottavasti tämä …

Miesten edustusjoukkue lähtee reissuun

Vieraspelit viikonloppu edessä, kun miesten edustusjoukkue matkustaa huomenna Kirkkonummelle Rangersin ja sunnuntaina Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi 💪 Roope Osmosen ennakkokommentit viikonlopun otteluista -Ihan kauheesti ei ole tietoa kummankaan joukkueen tän kauden tekemisistä. Rangers taitaa olla hiukan kokeneempi joukkue liigajunnuilla höystettynä ja SaiPa sitten taas nuori ja nälkäinen. Tiukat pelit tulee varmasti mut en mä nää yhtään syytä miksei 6 pistettä tulis …

Kauden toisesta ottelusta koiralaumalle piste

Viikonlopun kahdesta kotiottelusta saldona neljä pistettä, kun Tikkurilan Tiikerit poistuu jatkoaikavoiton kanssa Jaakko Arenalta lukemin 4-5.  Joukkueen kapteenin Ville-Petteri Liljan kommentit ottelusta:  -Tiukka peli. Vastustaja oli pelin alussa hyvin hereillä ja hallitsi palloa. Pelin edetessä päästiin pikku hiljaa mukaan matsiin. Maalipaikkoja oli sen verran paljon, että positiivisilla ajatuksilla kohti ensi viikonlopun vierasreissua. Ravintola Kallio pelaaja: Tuomas Arola Pizzeria Riviera pelaaja: …

Miesten kausi käyntiin voitolla!

Sarjan ennakkosuosikin viittaa kantava Rauman SalBan miesten edustusjoukkue aloitti kautensa voittamalla Jaakko Arenalla Hawksin lukemin 6-3.  Kauden tauon jälkeen koirapaidan päällensä pukeneen Aatu Tommilan kommentit ottelusta: -1.Erä: Alkuun huomasi ilmassa vähän jännitystä ja peli oli suht tasaista. Kummallekkaa ei mitään ihmeellisiä paikkoja ja onneks saatiin erän loppuun tasoitus ja johto maalit.  2.Erä Päästiin peliin paremmin mukaan ja saatiin yksi maali. …

Viikonlopun ennakko

Miesten edustusjoukkueen sarjapelit starttaavat vihdoin ja vielä kahdella kotiottelulla, kun Jaakko Arenalle saapuu lauantaina 23.9.2023 klo 14:00 Hawks ja sunnuntaina 24.9.2023 klo 17:00 Tiikerit. Tomi Lahden ennakkokommentit viikonlopun otteluihin: -Pitkä odotus päättyy ja uusi kausi päästään vihdoin aloittamaan. Tällä kaudella tullaan näkemään uudistunut, railakas ja alati vaarallinen SalBa ja odotan, että tämä näkyy meidän osalta jo heti ensimmäisissä peleissä. Tylsiä …

Miesten edustusjoukkue aloittaa kautensa kotituplalla

Miesten edustusjoukkueen sarjapelit starttaavat vihdoin ja vielä kahdella kotiottelulla, kun Jaakko Arenalle saapuu lauantaina 23.9.2023 klo 14:00 Hawks ja sunnuntaina 24.9.2023 klo 17:00 Tiikerit. Kotiotteluiden tietopaketit Lauantai 23.9.2023   Jaakko Arena   SalBa vs Hawks  14:00   Aukeaa 13:00  Liput 10€, 0-7 vuotiaat sekä SalBan pelipaita päällä ilmaiseksi sisään.  S-Etukortilla -2€ lipun hinnasta   Otteluisäntänä Rauman Fysikaalinen Hoitola  Toisella erätauolla Metsäkopalvelu Yli-Anttila Oy pallon …